Metallinjalostajien toimitusjohtajalta: Kuinka voimme välttää protektionismin nousun – Suomen kohtalonkysymys

Enää ei liene epäselvää kenellekään: maailmankaupassa ollaan siirtymässä uuteen aikakauteen, jossa protektionistinen ajattelu lisääntyy. Suomen kannalta kehityssuunta on huolestuttava, sillä muiden pienten maiden tavoin hyvinvointimme perustuu vientiin. On Suomen edun mukaista ymmärtää, miksi kauppapolitiikan tuulet ovat kääntyneet näin nopeasti. Ennen kaikkea on tärkeää toimia siten, että kehitys saadaan käännetyksi, ja että yritystemme toimintakyky säilyy.

Maailmankauppa oli suhteellisen vapaata ennen maailmansotia, mutta protektionismi ja nationalismi nostivat silloinkin päätään yhtä aikaa, surullisin seurauksin. Sotien jälkeen suhteellisen samanlaisen yhteiskuntarakenteen ja poliittisen katsomuksen omaavat, nopeasti teollistuneet valtiot pystyivät onneksemme vähitellen sopimaan kaupan asteittaisesta helpottamisesta. Näitä kauppaa vapauttavia sopimuksia alettiin hieman harhaanjohtavasti kutsua ”vapaakauppasopimuksiksi”.

Vapaa kauppa ei ole kuitenkaan koskaan ollut täysin vapaata, vaan siinä on sovittu paitsi tariffeista ja kiintiöistä myös mahdollisuuksista investointien turvaamiseen sekä kauppapuolustusmekanismien käyttöön. Olisikin parempi puhua pelkistä kauppasopimuksista ja sääntöperusteisesta kaupasta, joka takaa reilun kilpailun sopimuskumppanien välillä. EU:n yhteismarkkinoiden voidaan katsoa edustavan tietynlaista huipentumaa maailmankaupan historiassa.

Monille kehittyville maille kaupan vapauttaminen on ollut kuitenkin toistaiseksi niin taloudellinen kuin poliittinenkin mahdottomuus. Kyseisten maiden johto on todennut, että kehittymässä olevan yhteiskunta- ja elinkeinorakenteelle johdosta on ollut mahdotonta sallia ulkomaiselle tuonnille ja toiminnalle samat toimintaedellytykset kuin kotimaisille yrityksille. Näin oli myös Suomessa 1990-luvulle asti.

Protektionismin nousuun on vaikuttanut kaksi samanaikaista kehityskulkua: Kiina on ehkä ensimmäisenä maana maailmassa onnistunut luomaan taloudellisesti menestyvän keskusjohtoisen yksipuoluejärjestelmän, joka soveltaa kapitalismin malleja mikrotasolla toimien kuitenkin makrotasolla kuten perinteinen sosialistinen ja kommunistinen järjestelmä, mukaan lukien voimakas oman maan teollisuuden valtiontukipolitiikka. Toinen kehityskulku on länsimaiden teollisen kilpailukyvyn heikentyminen. Tästä seurannut palvelusektorin suhteellisen merkityksen kasvu ja siihen liittyvä alhaisempi keskimääräinen tuottavuus ovat johtaneet siihen, että ”hyvien” vuosien aikana rakennettu hyvinvointimalli rapautuu nopeasti ja suhteellinen ostovoima heikkenee.

Uusi aika haastaa ajatteluamme ja toimintakykyämme. Yhä suurempi joukko länsimaiden kansalaisista on herännyt pelkäämään omaa hyvinvointiaan uhkaavaa muutosta. Tämän pelon oivaltaneille poliitikoille on avautunut mahdollisuus muuttaa vallitsevaa valtarakennetta ja kahmia henkilökohtaista valtaa, kuten olemme nähneet Atlantin molemmin puolin.

Mahdollisimman laajat ja vapaat kauppasopimukset eivät ole jokaisen kansakunnan etu, vaan joskus on tarpeen huolehtia yritysten ja teollisuuden tasavertaisista toimintaedellytyksistä suhteessa ulkomaisiin kilpailijoihin. Viimeaikainen esimerkki Suomesta tulee pääomia vaativalta alalta telakkateollisuudessa, jossa valtion mukaantulo omistusjärjestelyihin mahdollisti toiminnan jatkumisen ja merkittävät risteilylaivatilaukset Suomeen. Jos Suomi olisi jättänyt siinä tilanteessa telakoiden tukemisen emme voisi tänään nauttia koko maata kannattelevasta tilauskannasta.

Kaupan on oltava reilua, siksi valtiontuki- ja polkumyyntikilpailuun on voitava vastata. Suomessa ja EU:ssa on pystyttävä rakentavaan ja analyyttiseen keskusteluun siitä, minkälaiset kauppasopimukset sopivat meille parhaiten. Ytimessä tulee olla näkemys siitä, mitkä kaupan ja teollisuuden alat ovat hyvinvointimme perustan kannalta oleellisia ja mitkä alat ovat riittävän voimakkaita menestyäkseen omillaan kansainvälissä kilpailussa siitäkin huolimatta, että ulkomaiset kilpailijat voivat nauttia valtiontukea.

Tämän analyysin perusteella Suomen tulee rakentaa oma, reilun kilpailun takaava sääntöperusteinen kauppapoliittinen sopimusehdotuksemme, ja saatava se EU:n hyväksymäksi. En epäile kykyämme analysoida talouden realiteetteja, mutta olen erittäin huolissani kyvystämme toimia EU:ssa siten, että saamme synnytettyä mahdollisimman vapaita ja reiluja kauppasopimuksia. Odottelemalla emme saa kuitenkaan mitään, emme kansainvälistä kauppaa emmekä hyviä sääntöperusteisia kauppasopimuksia

Kimmo Järvinen, toimitusjohtaja
Metallinjalostajat ry

Kirjoitus on julkaistu myös Materia-lehdessä (1/2017)