Jaakko Kemppainen, satamatyöjohdon harjoittelija, Outokumpu

Jaakko Kemppainen, satamatyöjohdon harjoittelija, Outokumpu
Kokeile tehtäviä ennakkoluulottomasti, sinusta saattaa olla isompiin saappaisiin kuin kuvittelet! 

Näin uskoo ainakin Jaakko Kemppainen, Outokummun satamatyöjohdon harjoittelija. Konetekniikkaa opiskellut Jaakko aloitti uransa Outokummulla tuotannon tehtävissä kesällä 2017. Kaksi vuotta myöhemmin satamasta tarjottiin haastavampaa kesätyötehtävää satamatyöjohdon harjoittelijana. Nykyään purku- ja lastaustyöstä vastaava esimies toteaa, että hyppy tuntemattomaan kannatti.

– Minulla on aina ollut tietynlainen kiinnostus logistiikassa käytettäviin ajoneuvoihin ja laivoihin, mutta en ollut edes ajatellut työskentelyä niiden parissa. Tehtävä tuntui heti omalta, vaikken tänne olisi osannut hakea, Jaakko muistelee.
 
Satamassa kesätyöntekijöidenkin esimiehenä toimiva Jaakko toteaa, että ennakkoluulot esimiestyöstä ovat olleet vääristyneitä.

– Hierarkiaa oli kuvittelemaani vähemmän, eikä esimies meillä ole niinkään jyrkkä johtaja, vaan alaisten onnistumisten mahdollistaja. Meillä on todella oma-aloitteista porukkaa ja oma roolini on enimmäkseen ohjata, neuvoa ja auttaa, Jaakko pohtii omaa työtään.
 
Esimiesharjoittelijana Jaakko arvostaa suoraselkäisyyttä ja intoa uuden oppimiseen.

– Ongelmia on helppo ratkoa porukalla, kunhan niistä uskalletaan mainita ja ollaan rehellisiä. Outokummulla parasta onkin, ettei ikinä tarvitse jäädä yksin. Meitä kuunnellaan kaikilla tasoilla, eikä selkää käännetä, jos asioihin tarvitsee tarttua, Jaakko painottaa.
 
Hän lisää, että uusiin haasteisiin kannattaa heittäytyä ennakkoluulottomasti.

– Meidän henkilöstöosasto kyllä tietää, mikä tehtävä sopii kullekin hakijalle. Aloitin itsekin tässä tehtävässä nollatasolta, ilman kokemuspohjaa, mutta lopputulos oli paras mahdollinen, hän iloitsee.

– Olkaa siis avoimia älkääkä jumittuko vain siihen tehtävään, mitä alun perin ajattelitte hakea. Omalla tekemisellä ja mielenkiinnolla voi vaikuttaa siihen, millä osa-alueella päätyy työskentelemään. Maailma on avoin, jos Outokummulla viihtyy!

 

Teksti ja kuva: Outokumpu