Anni Salminen, vientikoordinaattori, Outokumpu
Tradenomiopiskelija Anni Salminen aloitti työuransa Outokummulla jo lukiolaisena.
– Ensimmäisenä kesänä kuittasin rahtikirjoja ja laitoin tavaraa eteenpäin tehtaalle, Anni muistelee.
Kahden varastolla vietetyn kesän jälkeen lukio päättyi ja tulevaisuudestaan epävarma Anni päätyi Outokummulle varastokirjanpitäjäksi.
– Siellä välivuosi sujahti nopeasti ohi, Anni iloitsee.
Syksyllä 2018 Anni oli ehtinyt varastosaldoja hallinnoidessaan miettiä omia kiinnostuksenkohteitaan ja opiskelut tradenomiksi alkoivat. Outokummun vientikoordinaattoriharjoittelijana hän työskentelee oman alan hommissa.
– Tehtäviäni ovat mm. kuljetuksien suunnittelu, dokumentointi ja laskutus. Kun tavara valmistuu, mietin sille kuljetuksen maa-, vesiteitse tai lentäen, Anni selittää.
Hän lisää, että Outokummulla pääsee ”Aina vähän etteenpäin”.
– Ensin olin purkamassa rekkoja ja nyt olen suunnittelemassa kuljetuksia muualle. Kesä kesältä on annettu enemmän vastuuta, ja sitä kautta tulee itsekin rohkeammaksi, Anni hehkuttaa.
Outokummun vahvuuksiksi Anni nimeää luottamuksen, joka työntekijöihin heijastuu.
– Vaikka me olemme nuoria, annetaan ohjat silti rohkeasti kesätyöntekijän omiin käsiin.
Hän jatkaa, että vastuun antaminen onnistuu, koska työyhteisössä vallitsee niin avoin ilmapiiri ja tukea löytyy aina tarvittaessa.
– Alkuaikoina olin varovaisempi, enkä uskaltanut tehdä ratkaisuja itse. Onneksi työkavereilta sai aina kysyä ja varmuus omaa ammattitaitoa kohtaan on kasvanut, hän tuumaa.
– Parasta työssä on, että vaikka istun yksin kopissa, on kontakteja esimerkiksi backofficeen ja myyntitiimiin paljon. Lisäksi työkavereita löytyy ympäri maapallon, kuten Afrikasta, Amerikasta ja Australiastakin. Täällä on kansainvälinen meininki! Anni iloitsee.
Teksti ja kuva: Outokumpu