Päästöt ilmaan ja veteen

ympäristötyö

Metallien jalostajat tarvitsevat prosesseissa käytettävien korkeiden lämpötilojen takia jäähdytykseen suuria määriä vettä. Osa vedestä kiertää suljetuissa putkistoissa laitteiden ja erikoispuhtaan kiertoveden jäähdyttämiseksi. Veteen ei tule epäpuhtauksia, se vain lämpenee ja voidaan laskea sellaisenaan takaisin vesistöön. Osa vedestä käytetään avoimina suihkuina laitteistojen ja kuuman metallin jäähdyttämiseen. Tämä vesi puhdistetaan ennen vesistöön laskemista tai uudelleen käyttöä.

Ilmansuojelu on toinen alue, johon metallien jalostusyritykset kiinnittävät suurta huomiota. Tehtaiden yhteinen ongelma on ilmaan karkaava, tehtaiden lähiympäristöön laskeutuva pöly. Monissa prosessivaiheissa poistuu kaasujen mukana hienojakoista pölyä, ja se leviää ympäristöön, ellei käytetä tehokkaita puhdistuslaitteita. Esimerkiksi terästeollisuudessa pölyn pääaine, rautaoksidi, joka on peräisin malmista tai sulasta teräksestä valmistuksen eri vaiheissa, on sinänsä vaaraton aine. Tämänkin pölyn talteenotto pyritään tekemään yhä tehokkaammin.

Ilmastopäästöjen osalta suomalaiset metallinjalostusalan yritykset ovat asettaneet kunnianhimoiset tavoitteet itselleen. Esimerkiksi Outokummun tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä ja SSAB:n vuoteen 2040 mennessä. Outotec pyrkii vähentämään absoluuttisia scope 1 ja scope 2 -kasvihuonekaasupäästöjä 13 % ja scope 3 -päästöjä 10 % vuoteen 2025 mennessä vuoden 2017 tasosta. Bolidenin tavoitteena on vähentää hiilidioksidi-intensiteettiä, CO2:ta tuotettua metallia kohti, 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä (vertailuvuosi 2012). Lue lisää >>