Teekkarit vierailulla
Uutinen

Metallinjalostajat ja teekkarikillat kokoontuivat neuvottelupäiville

Metallinjalostajat ja alan opiskelijakillat ympäri Suomen kokoontuivat huhtikuussa neuvottelupäiville Helsinkiin. Tavoitteena oli vahvistaa yhteistyötä yritysten ja opiskelijajärjestöjen kanssa ja kehittää uusia yhteistyömuotoja sekä esitellä nuorille uramahdollisuuksia eri metallinjalostusyrityksissä.

Päivät avasi Metallinjalostajien ry:n toimitusjohtaja Kimmo järvinen, joka esitteli teekkareille Metallinjalostajien toimintaa ja alan tilannetta.

– Toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Kansainväliset kauppavirrat ovat edelleen jatkaneet muutoksessa, ensin pandemian ja nyt sodan takia. Riski taantumasta on tällä hetkellä suuri. Teräksen ja lähes kaikkien muidenkin metallien tarve on kasvanut entisestään, ja nyt on jo laajalti puutetta lähes kaikista perusmetalleista sekä niiden valmistukseen tarvittavista raaka-aineista, mukaan lukien energia, Järvinen kertoi.

Eurooppalaiset vähähiili-investoinnit edellyttävät oikeanlaista politiikkaa EU-tasolla. Järvinen ei usko, että halpa tuontiteräs valtaisi alaa EU:n alueella pidemmällä aikavälillä, vaan ympäristöystävällinen eurooppalainen tuotanto voittaa ennen pitkää.

– Vihreästä siirtymästä emme tingi, se on pitkässä juoksussa meille etu. Esimerkiksi kestävän terästuotannon osalta suunnitelmat ovat valmiina toteutettavaksi, kunhan alan kilpailukyvystä muistetaan huolehtia.

Järvisen viesti kohta vastuullisiin tehtäviin astuville nuorille oli selkeä:

– Tarvitaan osaavaa ja motivoitunutta porukkaa yrityksiin, jotta voidaan toimia innovatiivisesti ja menestyä jatkossakin, hän painotti.

Seuraavaksi vuorossa olivat paikalla olleet yritysten edustajat, jotka esittelivät yrityksensä ja kertoivat uramahdollisuuksista. Alan yrityksissä on mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi paljon harjoittelu-, kesätyö- ja diplomityömahdollisuuksia.

Yritysedustajien puheenvuoroissa nousi esille muun muassa, että vastavalmistuneilta ei odoteta heti erilaisten tehtävien hallintaa, vaan opiskelu on tarvittava pohja työelämälle. Työelämässä saa sitten perehtyä monenlaisiin tehtäviin. Oma asenne ja halu oppia uutta ovat avainasemassa. Ihmisen pitää itse olla uransa draivaaja, kultalautasella ei tarjota tehtäviä. Elinikäinen oppiminen on päivän sana.

Vinkkinä mainittiin niin ikään, että tekniseen koulutukseen kannattaa yhdistää kaupallinen osaaminen, sillä teknologia pitää osata myös myydä.

Opiskelijat painottivat, että rekrytointiprosessit ovat usein harmittavan pitkiä eikä tietoa niiden etenemisestä aina saa kunnolla. Tässä olisi kehittämisen paikka monelle yritykselle, yritysten edustajat myönsivät. Esimiehet ovat yleensä hyvin kiireisiä, ja siksi rekrytoinnit vievät aikaa.

Lopuksi Kaivosteollisuus ry:n Pekka Suomela piti esitelmän kaivosalasta. Suomen kaivosten ja metallinjalostuksen klusteri on EU:n mitassa ainutlaatuisen vahva, mutta samalla kolme kaivosta on sulkeutumassa, eikä yhtään uutta rakenteilla, Suomela totesi.

Puheenaiheeksi nousivat myös metallien kohonneet hinnat.

– Tulevaisuudessa arkisten tuotteiden, kuten pesukoneen hinta voi olla hyvin erilainen. Huoltovarmuus voi myös järkkyä varsin nopeasti. Toisaalta akkuarvoketju avaa Suomelle uusia mahdollisuuksia, vaikka yhden akkumetalleja toimittavan kaivoksen perustaminen voi kestää 15–20 vuotta, Suomela totesi.

Ilta jatkui saunomisella ja vapaamuotoisella jutustelulla.

 

Teksti ja kuva:
Antton Lounasheimo
@alounash