Metallinjalostajien rahasto jakoi 285 000 euroa apurahoja

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön Metallinjalostajien rahasto jakoi apurahojen julkistustilaisuudessaan 11.12.2017 apurahoja vuodelle 2018 noin 285 000 euroa.

Metallinjalostajat ry perusti Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhteyteen vuonna 2009 rahaston, jonka tarkoituksena on edistää metallien valmistuksen koko jalostusketjun kattavaa teknologian ja liiketoiminnan tieteellistä tutkimusta ja opiskelua yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Rahaston jäsenyritykset ovat Outokumpu, Outotec, SSAB, Boliden ja Ovako.

Syyskuussa 2017 järjestettyyn apurahahakuun tuli hakemuksia 83 kpl. Hakusumma oli yhteensä noin 900 000 euroa. Apurahoja ja tunnustuspalkintoja myönnettiin 31 kpl yhteissummaltaan 285 150 euroa.

Outotec Oyj:n isännöimässä julkistustilaisuudessa 11.12.2017 myönnettiin seuraavat apurahat ja palkinnot:

 

APURAHAT TUTKIMUSRYHMILLE

  • Professori Ari Jokilaakso, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 30 000 euroa: ”Pyrometallurgisten prosessien digitalisoidulla reaaliaikaisella mallinnuksella joustavaan eko- ja kustannustehokkaaseen metallien tuotantoon”
  • Professori Erkki Levänen, Tampereen teknillinen yliopisto, 28 500 euroa: ”Dynaaminen sorptio - funktionaaliset materiaalit metallien tuotantoprosessien päästöjen vähentämiseen”
  • Professori Mari Lundström, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 30 000 euroa: ”Uudenlainen hydrometallurgisten menetelmien ja prosessien soveltaminen sekundääristen raaka-aineiden hyödyntämisessä (METSEK)”
  • Professori Petri Vuoristo, Tampereen teknillinen yliopisto, 25 000 euroa: ”Uusien korkeakineettisesti ruiskutettujen toiminnallisten pinnoitteiden käyttömahdollisuudet terästeollisuuden jalostusprosesseissa”
     

APURAHAT JATKO-OPISKELIJOILLE

  • Diplomi-insinööri Lassi Klemettinen, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 20 300 euroa: ”Elektroniikkaromun sulatuksen termodynamiikka”
  • Diplomi-insinööri Aleksi Laukka, Oulun yliopisto, 20 300 euroa: ”Mikroseostamisen vaikutukset AISI 304 ruostumattoman teräksen hilsettymiseen simuloiduissa askelpalkkiuunin olosuhteissa”
  • Diplomi-insinööri Joonas Lehtonen, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 20 300 euroa: ”Ruostumattomiin teräksiin pohjautuvien korkean entropian seosten ominaisuudet”
  • Diplomi-insinööri Eemi Nieminen, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 20 300 euroa: ”Sähkökemiallisesti tehostetut metallin uutto- ja pelkistysreaktiot neste-neste-rajapinnoilla”
  • Diplomi-insinööri Ted Nuorivaara, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 20 300 euroa: ”Vaahdotusprosessin parantaminen selluloosapohjaisten vaahdotuskemikaalien avulla”
  • Diplomi-insinööri Tero Vuolio, Oulun yliopisto, 10 150 euroa: ”Matemaattisia menetelmiä materiaalitehokkaaseen ja joustavaan raakaraudan rikinpoistoon"
  • Diplomi-insinööri Marina Ängeslevä, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 18 700 euroa: ”Kankaisen suodinväliaineen ominaisuuksien ja suodatuskäyttäytymisen välisestä korrelaatiosta”

MATKA-APURAHAT

  • Diplomi-insinööri Heini Elomaa, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 6 500 euroa tutkijavierailuun Withwatersrandin yliopistoon Etelä-Afrikkaan
  • Diplomi-insinööri Taina Kalliomäki, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 2 000 euroa osallistumiseen International Mineral Processing Congress (IMPC)-konferenssiin
  • Diplomi-insinööri Maria Leikola, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 3 000 euroa osallistumiseen Infacon XV-konferenssiin
  • Tekniikan tohtori Suvi Papula, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu, 3 000 euroa tutkijavierailuun Royal Melbourne Institute of Technologyyn Australiaan
  • Tekniikan tohtori Dmitry Sukhumlinov, Aalto-yliopisto, Kemian tekniikan korkeakoulu, 3 000 euroa osallistumiseen TMS 2018 konferenssiin
  • Diplomi-insinööri Naiara Ilia Vasquez Fernandez, Tampereen teknillinen korkeakoulu, 1 500 euroa tutkijavierailuun Ohio State Universityyn Yhdysvaltoihin

OPISKELIJA-APURAHAT KOTIMAA

  • Henna Lampinen, Aalto-yliopisto, 1 100 euroa
  • Niko Pöntinen, Aalto-yliopisto, 1 100 euroa
  • Samuel Rantataro, Aalto-yliopisto, 1 000 euroa
  • Matias Tervala, Aalto-yliopisto, 1 100 euroa

OPISKELIJA-APURAHAT ULKOMAAT

  • Nina Halme, (Aalto-yliopisto), Kungliga Tekniska Högskolan, 1 500 euroa
  • Mika Kiviluoma, (Tampereen teknillinen yliopisto), Technische Universität Graz, 1 500 euroa
  • Aleksi Kuuva, (Aalto-yliopisto), Technische Universität Graz, 1 500 euroa
  • Elisa Nuutinen, (Aalto-yliopisto), Texas A&M University, 1 500 euroa
  • Nelli Palmu, (Tampereen teknillinen yliopisto), Rheinisch-Westfälische Technische Hochschule Aachen, 1 500 euroa
  • Topi Vaarala, (Oulun yliopisto), TU Bergakademie Freiberg, 1 500 euroa
  • Joni Vuorinen, (Tampereen teknillinen yliopisto), Technical University of Denmark, 1 500 euroa
  • Arimo Åberg, (Lappeenrannan teknillinen yliopisto), University of Iceland, 1 500 euroa

TUNNUSTUSPALKINNOT OPINNÄYTTEISTÄ

  • Oulun yliopistosta valmistuneelle diplomi-insinööri Markus Illikaiselle myönnettiin 3 000 euron tunnustuspalkinto erinomaisesti tehdystä diplomityöstä ”Cross-Country Standardization of Operational Procurement Process”.
  • Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistuneelle diplomi-insinööri Lassi Klemettiselle myönnettiin 3 000 euron tunnustuspalkinto erinomaisesti tehdystä diplomityöstä ”Kokeellinen hivenainepitoisuuksien määritys kupari-kuona tasapainoista laserablaatiomenetelmällä”.
     

Lisätietoja:

Juho Talonen, Metallinjalostajien rahaston asiamies
Puh. 040 595 1181, juho.talonen(at)outokumpu.com